![]() |
|||
![]() |
|||
Päätoimisten
työntekijöiden lisäksi käytössämme on kouluttajien verkosto, johon kuuluu n. 20 kouluttajaa ja muuta asiantuntijaa. Tavoitteena on
ollut asiantuntemukseltaan kattavan verkoston luominen: kaikkien ei tarvitse
olla kaikkien teemojen tuntijoita, vaan jokainen voi kehittää
omaa osaamistaan jostakin tietystä teemasta. Verkostoon kuuluvat
kouluttajat ja asiantuntijat tekevät työtä Opinpaja Oy:lle
pääsääntöisesti oman työnsä ohessa.
He toimivat päätyössään esim. tutkijoina, suunnittelijoina,
projektikoordinaattoreina tmv. Kouluttajia käytetään sen
mukaan, miten koulutustilauksia ja muita asiantuntijatarpeita on. |
![]() Vasemmalta: Päivi Valtonen ja Johanna Järvinen-Taubert |
||
|
Päivi Valtonen, KL, työnohjaaja Toimin Opinpajan toimitusjohtajana sekä kouluttajana. Parhaita ovat koulutukset, joissa osanottajat ovat motivoituneita ja haluavat aidosti oppia ja kehittää itseään. Koulutus on tällöin parhaimmillaan kouluttajan ja osanottajien välistä aitoa synergistä vuorovaikutusta, joka kehittää molempien osapuolten ajattelua. Suosikkikoulutusteemojani ovat osaaminen, sen kehittäminen ja arvioiminen, kouluttajavalmiudet sekä ammatillinen portfolio. Myös akateemisten naisten uran kehittäminen ja naisverkostot ovat mieltäni tällä hetkellä kutkuttavia teemoja. Yrittäjänä uskon, että työn hyvä laatu on paras oman osaamisen markkinointikeino. Lisäksi mielestäni yrittäjän kannattaa keskittyä siihen, minkä parhaiten osaa sekä jättää muu toisille ammattilaisille. Sivulla http://www.kitkatta.net/valmis/kiikari/viikonkasvo/paivi_aaltonen.html on lisää ajatuksiani yrittäjänä toimimisesta. Vapaa-aikani menee pääasiassa perheen kanssa, kodin kunnostuksessa sekä kuntosalilla. Yhteystietoni: p. 040 535 2861, sähköposti paivi.valtonen@opinpaja.net Olen äitiyslomalla 28.5.2010 alkaen.
Johanna Järvinen-Taubert, KM Työskentelen Opinpajan koulutuspäällikkönä. Varsinaisessa työssäni suunnittelen koulutusta, koulutan itse ja kehittelen uudenlaisia koulutustuotteita ja kuvioita Opinpajalle. Olen suorittanut opettajankoulutuksen ja toiminut opettajan kouluttajana. Opinpajan toiminnassa kaikki opettamiseen ja oppimisen ohjaamiseen liittyvät koulutukset ovatkin minulle erityisen läheisiä. Samoin osaamiseen ja vuorovaikutukseen liittyvät teemat innostavat.Opinpajassa parasta on mielestäni hyvä tiimi: yhteinen halu tehdä jotain uutta ja jaettu intohimo tehdä työ hyvin. Vapaa-ajan ongelmia ei juuri ole: siitä pitää iso perhe huolen :). Yhteystietoni: p. 040 833 7800, sähköposti: jarvinen-taubert@opinpaja.net
|
|||